6 viikon protestiajan odottelu on oikeasti maailman pisin aika odottaa yhtään mitään. Lottokuponki oli ensin jemmassa arabian perintömaitokannussa keittiön hyllyssä kunnes se vietiin veikkaukselle kassakaappiin talteen. Jotenkin hirvitti jättää se sinne mutta onhan se parempi jemma mitä kotona missään.

Tänä odotusaikana me emme oikeastaan saaneet suunniteltua mitään järkevää, vaikka ne aiemmin suunnitellut ajatukset rahojen käytöstä oli tehty varsin tarkkaan, nyt kun se on ihan konkreettisesti mahdollista niin ei oikein tiedä mistä aloittaisi.

Kenellekkään ei olla rahoista puhuttu. Lapset tietävät että ollaan vähän rahaa voitettu mutta eivät nekään tiedä minkä verran.

Se rahasumma on niin suhteellinen, sillä voisi ostaa jonkin luksusasunnon vaikka helsingistä ja se menisi kaikki siihen. Mutta meillä olisi kuitenkin tarkoitus saada summa riittämään mahdollisimman pitkään myös tulevaisuutta ajatellen.

No eräs asia hoidettiin kuitenkin samana päivänä kun raha tuli tilille- Laina käytiin maksamassa pois(me vaihdettiin pankkia kyllä samalla) ja hoidettiin kaikki ulosotossa olevat maksut. Olo on nyt kevyt, en ole velkaa mihinkään tai kenellekkään.

Olemme katselleet taloja, on kiva muuttaa pois vuokralta. Väännämme vielä kättä siitä miehen kanssa mikä on tuleva asuinpaikkamme ja onko talo uusi vai vanha. Mies haluaisi hirsitalon, uuden sellaisen jostain järven rannalta mielellään rinnetontilla varustettuna. Minä taas vanhan pohjalaistyylisen maalaistalon pihapiireineen jota saisi sitten remontoida. Voihan se olla että hankimme molemmat, joskin silloin se hirsitalo olisi kesämökkinä?

Kävin tilaamassa itselleni auton perjantaina, sellaisen mustan citymaasturin josta olen aina haaveillut. Sitä nyt sitten odottelen kun en edes tajunnut että eihän sitä heti mukaan saa kun siihen tulee lisävarusteita. Ajan sen aikaa ooppelillani. Mies ei ole vielä päättänyt haluaako farmarimersun vai volvon. Ihan uutena ei osta kuitenkaan vaan jonkun pari vuotta vanhan kun se hinta laskee kuitenkin niin nopeasti.

Haluaisimme lähteä johonkin matkalle mutta se ei ole oikein mahdollista kun lapset ovat koulussa. Täytyy varmaan odottaa seuraavaan lomaan. Emme ole matkustaneet koskaan paljon missään joten ihan sama minne mennään.