On niin kamalasti kaikenlaista hommaa käynnissä juuri nyt.. Välillä tuntuu että tässä ollaan pistämässä koko elämää niin uusiksi ettei kohta enää itseään sopasta tunnista. Mutta toisaalta, se voi olla että oma olo tasoittuu kunhan saadaan sellainen ns. normaali päiväjärjestys aikaiseksi.

Minua alkoi ottamaan päähän eräs asia... Nimittäin se, kun meidän perhe ei ole koskaan ollut sellainen järjestyksen taitaja, siis meillä on kotona aina paikat jonkinlaisessa järjestelmällisessä epäjärjestyksessä. Ei meillä paskaa nurkissa ole, siivotaan kyllä useinkin, mutta jostain syystä kaikki levittäytyvät saman tein siivoamisen jälkeen tavaroineen, minä käsitöineni (miksiköhän mun täytyy pitää ympärilläni aina noin kymmenen pussukkaa jossa on lankoja  jos tarvitsen vain yhtä tai jos ompelen, kaikki kankaat, napit ja nauhat on pitkin huonetta?) ja yleensä keskelle olohuonetta, mies kirjapinojensa kanssa, tytär askartelutarvikkeineen, poika legoineen... Siinä on sitä kaaosta sitten. Niin se rupesi ottamaan päähän, sanoin siitä miehellekkin, että kun tässä saadaan se talo hankittua ja vaikka se olisi kuinka iso (ja varsinkin silloin) siellä ihan varmasti vallitsee samanlainen sekasorto!!!!! Sitten sen siivoukseen menee kerralla aina ihan järjetön aika kun saadaan sotketuksi moninkertainen neliömäärä nykyiseen verrattuna (me asutaan nyt 75m2 asunnossa)

Minä en voi ottaa ketään siivoamaan kotiini, kun olen itsekin siivonnut työkseni joskus kokoaikaisesti ja välillä kassahommien sivussa osa-aikaisesti, tuntuisi ihan hullulta ottaa siistijä kotiimme. Ja toisekseen, kukapa siistijä se näitä meidän henkilökohtaisia sotkujamme siivoaisi tai osaisikaan järjestellä... Kun ei meillä muihin hommiin siivoajaa tarvitsisi.

Siinä asuntoasiassa ollaan edetty sen verran, että sain tahtoni periksi ja mies taipui siihen että ostetaan se maalaistalo pääasunnoksi. Se on kuitenkin paljon käytännöllisempää, meillä on suunnitelmia sen varalle että löydetään sellainen paikka jossa vanha, kunnon kivinavetta. Mutta niistä suunnitelmista ei vielä sen enempää, kunhan nyt löydettäisiin vielä se paikka. Muutama aika hyvä vaihtoehto olisi jo olemassa, toinen niistä etenkin minun mieleeni. Siinä paikassa on todella iso vanha päärakennus, neliöitä 280m2 sekä pihassa se kivinavetta, pari vanhaa aittaa ja siilo. Järvi on siinä pienen metsäpalstan takana ja sen järven rannassa on saunakin joka ei ole edes kovin vanha. Mies vielä epäroi tämän paikan sijaintia, on aika syrjässä. Mutta eipä se minua häiritsisi. Katsotaan.

Kävin lasten kanssa vaateostoksilla eilen, taisi olla ensimmäinen kerta kahteen, kolmeen vuoteen kun ostettiin vaatteita muualta kuin halpakaupasta tai kirpputoreilta. Olivat ihan kummissaan koko touhusta, tytär vain kauhisteli hintoja koko ajan ja kyseli olisiko kuitenkin viisaampaa mennä kirpputorille. Sanoin että tämän kerran ostetaan ihan mitä vain ikinä mieli tekee hintaan katsomatta, tuskin se nyt kuitenkaan tulee meillä ihan tavaksi tuhlailla koko ajan vaatteisiin vaikka olisikin mahdollista. Kirpputoreilla tulee takuulla käytyä jatkossakin, se on kuitenkin omalla tavallaan jo kierrätystä ja kun ne kirppisvaatteetkin ovat oikeasti erittäin hyviä nykyään.

Tultiin sitten kotiin semmoisen kassivuoren kanssa että hui hirvitys!Oli siinä aurinkokin äärirajoilla että saatiin kaikki kotiin kuskattua.

Aika hassua on se että nyt joka lauantai voiton jälkeen käy mielessä se että pitää tehdä lotto (kyllä, kuulun siihen viime tingassa kupongin jättäjiin) mutta en ole tehnyt. Onhan se minimaalinen mahdollisuus että voitto osuisi omalle kohdalle uudestaan, mutta haluan ajatella sen niin että me olemme nyt osamme saaneet joten meidän ei tarvitse enää osallistua. Jos kävisi niin että voitettaisiin vaikka pienempikin summa tulisi sellainen olo kuin oltaisi otettu se pois joltain muulta (vaikka ei kai sen nyt ihan näin mene todellisuudessa...).

Mutta ei, nyt tarttee mennä pesemään sauna. Mies kävi kalassa eilen ja se ryökäle oli viskannut sen enempää ajattelematta hauet suoraan lauteille! Semmoinen kalanhaju sinne piintyi samantien että...Jäi lauantaisauna sivuun ja toiveissa olisi päästä tänään kunnon löylyihin kunhan olen koko kopin ensin saanut kuurattua...