.. Tai ainakin kulkee rivakampaan kuin muiden kello, varastaa ihan selkeästi meidän aikaa! Minä en ymmärrä minne tässä on kulunut viikko hävinnyt!

Käytiin katsomassa alkuviikosta erästä ihanaa maatilaa, minä rakastuin siihen aivan ensisilmäyksellä mutta tottakai mies vielä haluaa miettiä ja pohtia, vääntää ja kääntää... Minä vain tiedän ettei sellaisia ole ihan joka välissä myytävänä, on sellainen vanha sukutila jossa ei ole nyt enää mielenkiintoa asua kenelläkään, muuttaneet kaikki kaupunkeihin töihin. Paikka on täältä yli 300 kilometrin päässä mutta sepä ei haitanne.

Oltiin miehen kanssa yötä hotellissa (olen viimeksi ollut yli 10 vuotta sitten!), ja olikin mies järjestänyt varsin romanttisen illan meille. Hyvää viiniä ja suklaata, poreamme! Ihana, sellaisen haluaisin kyllä kotiinkin! Mies onkin ollut viime aikoina varsin... hmm... romanttisella tuulella, varmaan on vaikuttanut se kun ei ole tarvinnut laskupinoa murehtia. Minulle sopii kyllä! En ole niitä naisia jotka harrastaa päänsärkyä, eikä mieheni niitä miehiä jotka eivä tiedä naisen miellyttämisestä mitään.. ;)

Tyttärellä oli syntymäpäivät eilen, ja talo oli täynnä lapsia. On se uskomatonta kuinka hirveä ääni lähtee tusinasta muksuja! Vieläkin täällä roikkuu serpenttiinejä vähän joka paikassa, enpä jaksanut ihan heti aloittaa niiden poissiivoamista. Aina kun jompi kumpi lapsista täyttää vuosia, se pistää todella miettimään omaa ikää. En tiedä muista mutta minulla on aina mielessä silloin millaista oli olla synnytyslaitoksella, tytön kohdalla muistan kuinka oli upea, kuulas syyspäivä seuraavana päivänä tytön syntymästä ja ikkunasta näkyi puisto joka oli peittynyt värikkäisiin vaahteranlehtiin. Vuodet kuluvat hirmuista vauhtia, tuntuu että lapset ovat olleet pieniä ihan hetki sitten ja jos ajattelen saman ajan eteenpäin ovat jo ehkä muuttaneet pois kotoa. Aivan liian nopeasti!

Äideistä puheen ollen, omastani on tullut nyt suorastaan maanvaiva, se raha minkä annoin on jo tuhlattu turhuuteen ja hän on koko ajan pyytämässä lisää. Minusta on kamalaa katsella ja kuunnella kun hän esittää marttyyriä, voivottelee (olemattomia) sairauksiaan ja hakee sääliä jotta saisi edes vähän lisää tuhlattavaa. Miten alas pitää vajota? Kuinkahan paljon minun täytyisi rahaa antaa että ei jaksaisi enää pyydellä? Ei sellaista summaa olekkaan.

Äiti on aina ollut niin uskomattoman röyhkeä, kun olin nuori ja asuin vielä kotona, vei kaikki kesätyörahat ja mitä sain isältäni joulu- tai syntymäpäivälahjaksi. Silloin en edes ymmärtänyt että se ei ole oikein, äiti osasi hyvin perustella sen että miksi rahat kuuluvat hänelle. Esimerkiksi ollessani noin kymmenen vanha, hän sanoi että minun kuuluu maksaa kotona asumisestani niillä rahoilla mitä saan isältäni tai mistä nyt sitten saankaan. Enpä tuolloin tiennyt että se ei nyt ole ihan niin ja olin enemmänkin huolissani siitä että äiti heittää minut kadulle kun ei ollut oikein tyytyväinen summiin ja en aina saanut pyydettyä lisää rahaa isältä vaikka hän niin pyysi...

Toivon vain että omilla lapsillani ei ole koskaan samanlaisia muistoja minusta.